comments 2

Haamutarinoita Helsingissä

Glossa ry:n esitelmätilaisuus 20.3.2012 klo 18.00
Tieteiden talo, (Kirkkokatu 6, Helsinki), sali 404

Glossa ry:n maaliskuun esitelmätilaisuudessa professori Kathryn A.
Edwards puhuu englanniksi otsikolla ”Living with Ghosts: Europe’s
Haunted History in the Later Middle Ages”.

Myöhäiskeskiaika on tutkimuksessa usein nähty myrskyisänä ajanjaksona,
jota leimasivat musta surma, jatkuvat sodat, kuoleman voittokulku sekä
uskonnollinen hysteria. Ne kärjistyivät perinteisen yhteiskunnan,
kulttuurin ja uskon haasteissa, jotka lopulta ruumiillistuivat
renessanssin ja uskonpuhdistusten aikana. Eurooppalainen kansanperinne
1300-luvulta 1500-luvulle, ja erityisesti uskomus aaveisiin, kertoo
aikakaudesta paljon monimutkaisempaa ja kiehtovampaa tarinaa. Aaveet,
jotka eivät olleet eläviä mutteivät kuolleitakaan, jotka olivat
potentiaalisesti enkelimäisiä ja demonisia sekä luonnollisia ja
yliluonnollisia tanssivat kylien hautausmailla, todistivat
oikeusjutuissa, hoitivat vastasynyneitä ja aiheuttivat päänvaivaa
demonologeille. Uskomukset aaveisiin ja niiden toimiin kertovat
maailmasta, joka oli paljon pysyvämpi ja sopeutuvaisempi, kuin
millaisena se on yleensä kuvattu; maailmasta, jossa elävät ja kuolleet
tukivat ja auttoivat toisiaan.

Esitelmässään professori Kathryn A. Edwards (Helsingin yliopiston
tutkijakollegium ja Etelä-Carolinan yliopisto) paneutuu
myöhäiskeskiajan Euroopan kuoleman kulttuuriin, jossa aaveet
kukoistivat. Hän haastaa stereotyyppiset oletukset mustan surman
kulttuurillisista vaikutuksista samoin kuin ajatuksen
uskonpuhdistajista kuolleiden hylkääjinä. Lisäksi hän kertoo
keskiaikaisia kummitustarinoita!

Kathryn A. Edwards suoritti tohtorintutkintonsa Kalifornian
yliopistosta Berkeleyssä ja toimii parhaillaan Pierre Marie Curie
-tutkijana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa sekä historian
professorina Etelä-Carolinan yliopistossa. Hänellä on ollut lukuisia
tutkijanpaikkoja ja stipendejä ja hän on kirjoittanut kolme kirjaa.
Näistä viimeisin on käännös 1600-luvun ranskalaisesta
kummittelutapauksesta. Helsingissä työskennellessään hän kirjoittaa
seuraavaa kirjaansa, jonka otsikkona on ”Living with Ghosts: The Dead
in European Society from the Black Death to the Enlightenment”.

Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa!

2 Comments

  1. Annamari Tuiskunen

    Paitsi ettei tämä ole Turussa. Muuten oikein kiinnostavaa. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s