comment 0

Ilmoita lahjakas pro gradu!

Edellisessä ja nykyisessä hallituksessa on ollut esillä idea kuolemantutkimuksen vuosittaisen gradupalkinnonjakamisesta. Kovin suuria rahallisia summia seura ei tällä hetkellä kykene lahjoittamaan, vaan kunniamaininnan sekä kukituksen seuran 2-vuotisseminaarissa keväällä 2013 (päivämäärä tarkentuu). Haluamme osaltamme olla tukemassa suomalaisia nuoria alan tutkijoita ja kannustaa heitä edelleen jatkamaan aiheensa parissa.

Tämä vaatii hieman aktiivisuutta meiltä ja teiltä:

Oletko siis yliopistollisen opetuksen kanssa tekemisissä ja voinet tarkastella valmistuvia opinnäytteitä tästä näkökulmasta?

Omia ohjattaviaankin voi ehdottaa, sillä valinnan tekee toinen taho. Halukkaita valintalautakuntaan toivotaan; kyseessä tuskin on yli 10 opinnäytteen suma, mutta yhdelle ihmiselle suurehko kuitenkin.

Oppialoja ei ole rajattu; kyseessä on kuitenkin oltava maisteritasoinen, hyväksytysti vuoden 2012 aikana valmistunut opinnäytetyö (oppilaitos suomalainen). Opiskelijalla voi olla opintoja suorittamatta, mutta opinnäytteen on oltava hyväksytty ennen vuoden loppua.

Tietoa saa levittää!

_________

Anna Haverinen
Sihteeri
Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s