comment 0

ITSEMURHA JA LÄHEISET – SEMINAARI perjantaina 23.11.2012 klo 11.00 – 16.15 Helsingissä

ITSEMURHA JA LÄHEISET – SEMINAARI perjantaina 23.11.2012 klo 11.00 – 16.15 Helsingissä 

Joka vuosi arviolta 1000 suomalaista kuolee itsemurhaan. He jättävät jälkeensä vähintään 10 000 surevaa läheistä. Itsemurha herättää läheisissä monia kipeitä kysymyksiä, surua, syyllisyyttä ja häpeää. Läheisillä on kohonnut riski sairastua masennukseen ja ajautua itsekin itsemurhaan. Eräiden arvioiden mukaan joka toisen itsemurhan taustalla on aikaisemmin koettu läheisen itsemurha. Läheisten saama tuki on riittämätöntä ja vaihtelee suuresti paikkakunnittain. 


Erityisesti lasten ja nuorten avun saannissa on suuria puutteita. Heidän avun tarvettaan ei tunnisteta eivätkä surevien vanhempien voimat riitä avun vaatimiseen. Riittävä ja ajoissa saatu apu ehkäisisi kuitenkin tehokkaasti itsemurhan elämässään kohdanneiden syrjäytymistä, masennusta, työkyvyttömyyttä ja myös itsemurhia. Lasten ja nuorten saama apu tukisi myös perheen vanhemmuutta. Itsemurha on Suomessa edelleen tabu, jota leimaa ennakkoluulojen ja häpeän sävyttämä stigma. Itsemurhaan kuolleita surevien kohtaaminen on vaikeaa jopa ammattiauttajille. Ammattiauttajien koulutuksessa surevan kohtaamiseen kiinnitetään liian vähän huomiota. Surunauha ry haluaa herättää keskustelua läheisensä itsemurhan kokeneiden asemasta. 


Seminaari on tarkoitettu sekä työssään itsemurhaan kuolleiden läheisiä kohtaaville, vertaistukijoille ja kaikille itsemurhan lähipiirissään kokeneille yhteiseksi keskustelufoorumiksi ja täten ainut laatuaan suomalaisessa seminaaritarjonnassa.


Tänä vuonna yhdistys järjestää Helsingissä neljännen Itsemurha ja läheiset –seminaarin 23.11.2012 klo 11.00–16.15. Seminaarissa käsitellään itsemurhaa laaja-alaisesti ja perehdytään läheisten selviytymisen edellytyksiin, mahdollisuuksiin ja merkitykseen suruprosessin eri vaiheissa. Seminaarissa kuullaan sekä ammattilaisten puheenvuoroja että läheisen kokemuksia. Seminaarin avaa metropoliitta Ambrosius. Seminaarissa esitetään vuonna 2012 valmistunut Teemu Villikan ohjaama dokumenttielokuva Liekki elämälle, joka kertoo itsemurhaan kuolleen Antin tarinan. Dokumentilla asiantuntijoina esiintyvät yleislääketieteen ja psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Joensuu ja psykologi Jarmo Jerkman Itsemurhan kohdanneiden auttamisesta ja itsemurhien ehkäisytyöstä meillä ja maailmalla kertoo varhaiskuntoutuksen päällikkö Reija Narumo Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksesta. Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosaston johtaja, Kansanedustaja Kari Tolvanen valottaa syrjäytymisen merkitystä itsemurhalle altistava tekijänä. Käpy ry:n perustajajäsen, pastori ja kirjailija Hilkka Olkinuora puhuu Pahasta äkkikuolemasta ja sen kohtaamisesta. 


Surunauha ry Surunauha ry on vuonna 1997 perustettu valtakunnallinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, joka toimii pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Tavoitteena on tukea itsemurhaan kuolleiden läheisten selviytymistä ja lisätä avoimuutta itsemurhasta puhuttaessa. Toiminta perustuu vertaistukeen eli saman kokeneen ihmisen antamaan tukeen. Yhdistyksen toimintamuotoja ovat vertaistukiryhmät, vertaistukipuhelin, kotisivujen vertaiskeskustelufoorumi ja vuosittainen vertaistukiviikonloppu. Lisäksi yhdistys järjestää seminaareja, yleisötapahtumia, tiedottaa, kouluttaa ja toimii kokemusasiantuntijana. 


OHJELMA JA ILMOITTAUTUMISET: http://www.surunauha.net 


LISÄTIEDOT: Puheenjohtaja Satu Ojala, gsm 
040 5201 247 
puheenjohtaja@surunauha.net 
Surunauha ry, Toinen linja 3, 00530 Helsinki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s