comment 0

Tervetuloa Surukonferenssiin 2015

Surukonferenssi 2015 järjestetään Tampereella 16.-17.4.2015. Konferenssin teemana on ”Kuoleman ja surun kohtaaminen työssä”

Konferenssin tavoitteena on lisätä tietoutta surusta ja surevan tukemisesta sekä tuoda esille suomalaista kuolemaan liittyvää tutkimustietoa. Konferenssin kautta halutaan myös tarjota läheisensä menettäneille ja surevia työssään kohtaaville mahdollisuus vuorovaikutukseen.

Konferenssi on suunnattu sosiaali- ja terveydenhoitoalan, opetus – ja kasvatusalan ja seurakuntien työntekijöille, muille surevia työssään kohtaaville sekä läheisensä menettäneille. Konferenssi on tarkoitettu myös surua ja kuolemaa tutkiville tahoille ja asiantuntijoille.

Surukonferensseja on järjestetty vuodesta 2009 alkaen. Vuosien 2009-2012 konferenssit järjestettiin Jyväskylässä. Vuodesta 2013 alkaen Surukonferenssit on järjestetty Tampereella. Alussa järjestäjinä toimivat surujärjestöt. Myöhemmin järjestäjäjoukko on laajentunut ja mukana konferenssia järjestämässä ovat olleet myös Tampereen yliopiston Terveystieteiden yksikkö, Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ja vuonna 2015 järjestäjätahona toimii myös Suomen Mielenterveysseura.

Seuraa konferenssia myös Twitterissä @Surukonferenssi ja osallistu keskusteluun!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s