comment 0

Uusin Thanatos käsittelee itsemurhaa ilmiönä ja representaationa

Vuoden 2015 ensimmäisen Thanatos-numeron teemana on itsemurha, jota tarkastellaan neljässä tieteellisessä artikkelissa eri tieteenaloilta. Artikkeleissa käsitellään itsemurhailmiötä ja -käyttäytymistä sekä itsemurhan representaatioita ja tekoon liittyviä käsityksiä erilaisissa kulttuureissa menneisyydessä ja tänä päivänä. Teemanumerossa on myös itsemurhaa ja itsemurhantutkimusta kulttuurintutkimuksellisesta näkökulmasta problematisoiva katsaus, kolumni itsemurhan tehneiden läheisten tukiryhmien toiminnasta, kirja-arvio, konferenssiraportti kevään Surukonferenssista sekä essee, joka tarkastelee kuoleman ja kuolemanpelon ilmentymistä ja käsittelyä zombikulttuurissa ja Zombie Run Pori 2015 -tapahtumassa.

Itsemurha on klassinen ja alati ajankohtainen tutkimuskohde, jota on käsitelty lähes jokaisen tieteenalan piirissä. Suomen itsemurhakuolleisuus on tunnetusti kansainvälisesti katsoen suuri, ja muodostaa merkittävän kansanterveydellisen ongelman. Teemanumerossa esitellään uusia tutkimustuloksia ja itsemurhatutkimuksen kentällä käytävää keskustelua sekä tarjotaan tuoreita näkökulmia itsemurhan ymmärtämiselle.

Lue lehti klikkaamalla kuvaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s