comment 0

Seuran uusi hallitus toimintakaudella 2016-2017

Kuolemantutkimuksen seuran vuosikokous pidettiin 25.5.2016 hotelli Arthurissa, Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat esityslistan mukaisesti sekä valittiin seuralle hallitus tulevalle toimintakaudelle.

SKTS:n edellinen puheenjohtaja, Anna Haverinen jättäytyi kokouksen myötä pois seuran toiminnasta. Anna on yksi seuran perustajajäsenistä ja vaikuttanut vahvasti eri rooleissa sen kehittymiseen, minkä johdosta menetys on suuri. Seuran nykyinen hallitus kiittää Annaa hänen työstään ja toivoo hänelle jatkossa kaikkea hyvää.  Kiitämme hyvästä yhteistyöstä kuluneella kaudella myös Anna Liisa Ahoa, Sami Matikaista, Kirsi Kanervaa sekä Ari Pusaa, jotka myös väistyivät seuran hallituksesta.

Tulevalla toimintakaudella hallituksessa jatkavat varapuheenjohtaja Ilona Pajari, sihteeri Mikko Kallionsivu sekä taloudenhoitaja Karoliina Käpylehto. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Varpu Alasuutari, sekä allekirjoittanut, joka valittiin SKTS:n uudeksi puheenjohtajaksi. Varajäseninä tällä kaudella toimivat Elisa Morgan sekä Riikka Miettinen.

Itse edustan hoitotiedettä ja tulen väittelemään tämän syksyn aikana Itä-Suomen yliopistossa kansalaisten sekä sairaanhoitajien kuolemaan ja eutanasiaan kohdistuvista asenteista. Olen iloinen saamastani luottamuksesta ja pyrin osaltani edistämään ja tukemaan seuran toimintaa tulevan toimintakauden aikana yhteistyössä koko hallituksen kanssa.

Viime vuoden aikana seura on toteuttanut aktiivista suunnittelu- ja kehitystyötä. Seuran sekä Thanatoksen verkkosivuja uudistettiin ja uutta seminaarimateriaalia hankittiin. SKTS osallistui kuluvana vuonna Surukonferenssin sekä Idealized Deaths-symposiumin järjestämiseen. Toiminnastaan sekä kuolemaan / kuolemantutkimukseen liittyvistä teemoista seura on tiedottanut muun muassa omalla Facebook-sivullaan, jolla on tällä hetkellä 685 seuraajaa. Jäseniä seuralla on toimintakauden päättyessä 81. Twitter-tilin luomista harkitaan tulevan toimintakauden aikana.

Tulevan toimintakauden aikana Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura järjestää 5-vuotisjuhlaseminaarin Helsingissä 31.10.2016. Lisäksi seura osallistuu Tieteiden yöhön 2017 ja on yhteistyökumppanina Surukonferenssissa 2017. Tapahtumista tiedotetaan tarkemmin myöhempänä ajankohtana.

Kesäisin terveisin,

Anja Terkamo-Moisio, TtM

Puheenjohtaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s