Jäsenen profiili Rosenholm

Heikki Rosenholm

FM, tohtorikoulutettava, kulttuurihistoria, Turun yliopisto

”Kuolema ja tunteet suomalaisessa näytelmäelokuvassa 1940- ja 1950-luvuilla”

hepero@utu.fi

Olen tohtorikoulutettava Turun yliopiston kulttuurihistoriassa. Tutkin kuolemaa ja tunteita suomalaisessa näytelmäelokuvassa 1940- ja 1950-luvuilla. Minua kiinnostaa, millä tavalla elokuvissa kuolemaan liittyvät tunteet ovat mahdollisesti kytköksissä aikansa yhteiskuntaan ja minkälainen vaikutus niillä on ollut suomalaiseen kuolemankulttuuriin. Mitä voimme oppia kuolemasta ja siihen liittyvistä tunteista, tavoista ja asenteista tarkastelemalla suomalaista elokuvaa?

Tarkastelemassani ajanjaksossa valmistui noin 370 pitkää näytelmäelokuvaa. Tästä määrästä noin 180 elokuvaa käsittelee kuolemaa jollain tavalla. Tästä määrästä olen syvällisempään analyysiin valinnut 12 elokuvaa. Tutkimusaineistossani elokuvien valinnoissa vaikuttavat varsinkin elokuvien valmistusajankohta, genre sekä elokuvissa esiintyvä kuolema tunteineen. Elokuva-aineistoa hyödyntämällä on mahdollista luoda entistä laajempi kuva suomalaisesta kuoleman historiasta ja avata uusia näkökulmia siihen, millaista suomalainen kuolemankulttuuri on.

Olen suurimman osan opinnoistani suorittanut Turun yliopiston Porin yksikössä, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelmassa. Kulttuuriperinnön tutkimuksen pro gradussani (2016) tarkastelin kuolemanpelkoa saksalaisessa ekspressionistisessa elokuvassa Nosferatu (1922). Maisteriksi valmistumisen jälkeen halusin jatkaa kuolemantutkimuksen parissa ja minua alkoi kiinnostaa vanhempi suomalainen studioajan elokuva, jota ei juuri ole tarkastelu kuolemantutkimuksen näkökulmasta, Tein väitöstäni vuosina 2017-2021 kulttuuriperinnön tutkimuksessa ja siirryin kulttuurihistoriaan vuoden 2021 alussa.

Toimikaudella 2020-2021 aloitin Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seuran tiedostusvastaavana, jossa jatkan myös kaudella 2021-2022.

Väitösaiheeni lisäksi olen kiinnostunut kauhuelokuvista, vampyyrikreivi Draculan hahmosta sekä vampyyrien ja zombien erilaisista representaatioista populaarikulttuurissa.

Pidän pyydettäessä yleistajuisia esitelmiä väitöstutkimusaiheestani tai kauhuelokuvista.