comment 0

Kysy kuolemantutkijalta: Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen osa 1

Tieteiden yössä 10.1. keräsimme kävijöiltä kuolemaan liittyviä kysymyksiä, joihin osaan vastasimme paikan päällä ja osa saa vastauksensa näin blogissamme.

Kaarina Koski, dos., FT

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Kuoleman kohdalla on ikään kuin verho, jonka taakse emme pääse näkemään. Samalla kun maailmankaikkeuden muita suuria mysteerejä on pystytty ratkomaan tieteellisin menetelmin, kuoleman osalta jäljet päättyvät elintoimintojen loppumiseen ja vähäisiin merkkeihin tietoisuuden jatkumisesta hetken sen jälkeen. Toisten mielestä tämä merkitsee sitä, ettei kuoleman jälkeen ole mitään. Toisten mielestä taas on selvää, etteivät luonnontieteet tavoita tuonpuoleista, vaan tiedot sen olemassaolosta saadaan muita reittejä.

Luonnontieteellisen käsityskannan mukaan kuolemassa yksilön tietoisuus lakkaa olemasta ja jäljelle jää vain eloton ruumis. Näin ollen yksilölle itselleen ei tapahdu kuoleman jälkeen yhtään mitään, koska häntä ei ole. Ruumis kuljetetaan kylmiöön, tarvittaessa suoritetaan ruumiinavaus ja sen jälkeen järjestetään vainajan ja omaisten vakaumuksen mukainen hautausrituaali sekä tuhkaus tai hautaus.

Kysymys kuolemanjälkeisestä ei rajoitu neuvotteluun fyysisestä ja henkisestä todellisuudesta, vaan asia on myös yhteiskunnallinen ja sävyttää suhdettamme edesmenneisiin ja heidän muistoonsa. Kuolleen läheisille kuolemanjälkeinen aika on sopeutumisjakso, jossa opetellaan elämään ilman edesmennyttä henkilöä tai rakennetaan hänestä pysyvä muisto, joka kulkee elämässä mukana ja tukee yhteisiä arvoja. Suomalaisten yleisimmin tunnustama kuolemanjälkeinen elämä onkin elämistä muistona omaisten mielissä. Sellaisena elämä jatkuu yleensä paranneltuna versiona siitä, millainen vainaja todellisuudessa oli. Omaisten sopeutumista yleensä auttaa mahdollisuus kuvitella edesmennyt läheinen jonkinlaiseen pysyvään tilaan, vaikka sitten pilven päälle. Nämä kuvitelmat eivät aina vastaa sitä, mitä omainen pitää todellisuudessa mahdollisena, mutta ne ovat henkilökohtaisesti tärkeitä.

Yksilön elämän todellista jatkumista kuoleman jälkeen toisessa muodossa tai ulottuvuudessa pidetään mahdollisena useissa uskontoperinteissä. Näiden lisäksi uskoa jatkuvuuden mahdollisuuteen ilmentävät yksilölliset kuolemanrajakokemusten ja vainajien vierailujen kuvaukset. Vuosina 1980–83 tehdyssä Eurooppalaisessa arvokyselyssä 14 % suomalaisista (14 % ruotsalaisista, 10 % norjalaisista, ja peräti 41 % islantilaisista) ilmoitti kokeneensa todellisen yhteyden jonkun kanssa, joka on kuollut. Prosenttimäärää vähentää se, että osa kokijoista tulkitsee tapahtuneen oman mielensä tuotteeksi, ei todellisiksi vainajan kohtaamisiksi.

Suomessa hengellisten selitysmallien auktoriteetti on ollut satojen vuosien ajan luterilainen kirkko, joskaan luterilaista näkemystä kuolemanjälkeisestä elämästä ei voi pitää Suomessa vallitsevana enää nykyään. Yksi luterilaisen opin mukainen uskomus on, että kuolleet odottavat unenkaltaisessa tilassa tuomiopäivää, jolloin heidät herätetään ja jaotellaan ikuiseen elämään ja kadotukseen. Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2011 tekemän kyselyn mukaan tätä näkemystä kannatti 12 % vastanneista. Suomalaiset turvautuvat kuolemamielikuvissaan usein populaariin kristillisyyteen, joka sivuuttaa teologiset opit. Tuomiopäivään saakka jatkuvan unen sijaan kristitty voi mieltää kuoleman siirtymäksi rakkaiden sukulaisten joukkoon taivaaseen ja vaalia ajatusta vainajasta enkelinkaltaisena auttajana. Taivasta on tulkittu monella tavalla kristinuskon historiassa, ja suomalaisissakin kuolemakäsityksissä näkyy nykyään ns. swedenborgilainen taivaskäsitys, jossa kuolemanjälkeinen elämä muotoutuu yksilöllisesti ja taivas on jokaiselle omanlaisensa.

Kristillisten ikuisen elämän mielikuvien lisäksi kuolemanjälkeinen elämä voidaan mieltää muillakin tavoin. Suuressa eurooppalaisessa arvokyselyssä vuosina 1999–2000 (European Human Values Survey) suomalaisista 57 % ilmaisi uskovansa kuolemanjälkeiseen elämään jossakin muodossa. Heistä hiukan alle kolmasosa eli 18 % koko joukosta ilmaisi uskovansa uudelleensyntymään. Sen kannatus perustuu Suomessa sekä suoraan itämaisiin uskontoihin että niistä vaikutteita saaneisiin esoteerisiin suuntauksiin kuten teosofiaan ja antroposofiaan.

Kuolemanjälkeiseen aikaan liittyy myös mielikuvia, jotka eivät ota kantaa lopulliseen kohtaloon tai olotilaan. Monet ajattelevat vainajien viipyilevän omaistensa lähettyvillä joitakin aikoja ennen siirtymistään tuonpuoleisessa eteenpäin. Eri yhteyksissä tulee esiin myös ajatus siitä, että osa vainajista ei ymmärrä kuolleensa eikä tiedä, mihin pitäisi lähteä.

Läheskään kaikki kuolemanjälkeiset mielikuvat eivät ole ontologisia väitteitä vaan niiden yleisyys perustuu myös niiden heijastamiin tunteisiin ja arvoihin. Mielikuvat eksyksissä olevista vainajista ilmaisevat nykyaikana vallitsevaa hämmennystä ja epävarmuutta kuoleman äärellä: edes kuolleet itse eivät tiedä, mitä heille on tapahtunut. Viimeisimpien suomalaisten gallup-kyselyiden mukaan niiden osuus, jotka eivät osaa muodostaa mielipidettä kuolemanjälkeisestä, on nopeasti kasvanut yli neljäsosaan. Yhtenä syynä voi pitää sitä, ettei kuolemasta puhuta eikä etenkään omaa kuolemaa ajatella. Helpointa mielipiteen muotoilu on niille, joilla on vahva luonnontieteellinen tai uskonnollinen vakaumus tai joilla on kokemuksia kuoleman rajalla käymisestä tai vainajien vierailuista.

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s