Tieteiden yössä 18.1.2018 meille esitettiin monia mielenkiintoisia kysymyksiä. ”Ai tällanen seurakin on, mitä te teette?” sai vastauksen saman tien, mutta pitempää harkintaa vaatineisiin kysymyksiin vastaamme nyt. Ensimmäisenä Anna Huhtala vastaa omasta puolestaan kysymykseen: miksi kuolemaa pelätään?

Arvaamattomuuden pelko

”Ei tiedä ihmis-sydän miss´kuolo odottaa

miss´maisen elämänsä ijäksi jättää saa.

Me toisillemme useasti hyvästit jätämme

ja palaaviksi pian halulla toivomme.”

Valdemar Syväri, 1929, Kurulaivan haaksirikko. (Jyväskylän yliopiston kirjaston arkkiveisukokoelma.)

”Kehdosta kun ihmislapsi

Alkaa tiensä kulkea

Ei hän tiedä milloin, missä

Silmänsä saa sulkea.”

Kyösti Lehmus, 1934, Surulaulu Louhen uppoamisesta. (Jyväskylän yliopiston kirjaston arkkiveisukokoelma.)

Alun lainaukset ovat peräisin kahdesta eri arkkiveisuista, joista toinen käsittelee höyrylaiva Kurun uppoamista vuodelta 1929 ja toinen höyrylaiva Louhen onnettomuutta vuodelta 1934. Näissä kahdessa veisussa pelko ja ahdistus rakennetaan nimenomaan yhden teeman ympärille: arvaamattomuus. Emme voi koskaan tietää, missä kuolema meitä tai läheisiämme odottaa.

Tässä kirjoituksessa pohdin kuoleman pelkoa nimenomaan arvaamattomuuden kautta. Teen väitöskirjaa Tampereen yliopiston historian oppiaineessa väkivalta- ja onnettomuuskuolemien julkisesta käsittelystä 1920-1930-lukujen Suomessa. Tutkimukseni yhtenä lähdeaineistona ovat tutkimusajankohtana kirjoitetut arkkiveisut. Kun tarkastelin onnettomuuksista kirjoitettuja veisuja, huomasin nopeasti, että onnettomuuksien arvaamaton luonne nousi niistä monessa keskiöön. Tapausten kauheutta ja surullisuutta korostettiin nimenomaan arvaamattomuuden kautta. Kuolema on veisuissa pelottava, koska se on arvaamaton.

Arvaamattoman kuoleman pelottavuutta on mahdollista pohtia vertaamalla sitä hyvään kuolemaan. Ajatus hyvästä kuolemasta tai kuolemisen taidosta ei missään nimessä ole uusi. Esimerkiksi katolisen kirkon oppaat kuolemasta (Ars Moriendi) tarjosivat neuvoja hyvään kuolinhetkeen myöhäiskeskiajan ihmiselle. Hyvään kuolemaan liittyivät ennusmerkit, jotka kertoivat tulevasta kohtalosta antaen siten kuolevalle ja hänen omaisilleen aikaa valmistautua ja kerääntyä kuolinvuoteen ympärille. Äkkikuolema taas oli pelottava ja jopa häpeällinen. Muun muassa tutkijat Juha Pentikäinen ja Ilona Pajari ovat omissa tutkimuksissaan pohtineet yleisiä hyvän kuoleman piirteitä. Heidän mukaansa hyvässä kuolemassa kuolema on suhteessa vainajan elämään, kuolinsyy on ymmärrettävä ja omaiset saavat suorittaa yhteisölle tyypilliset kuoleman- ja hautausrituaalit.

Arvaamaton kuolema uhkaa monia edellä mainituista piirteistä. Ensinnäkin lopullinen kuolinsyy ja lähimmäisen viimeiset vaiheet saattavat joissakin tapauksissa jäädä epäselviksi. Lisäksi onnettomuudessa kuolleet saattavat elää lapsuuttaan tai nuoruuttaan.  Esimerkiksi höyrylaiva Kurun tapauksessa 136 kuolleesta 60 oli alle 25-vuotiaita.  Kuolema ei siis ollut suhteessa vainajien elämäntilanteeseen tai esimerkiksi terveydentilaan. Lisäksi 1900-luvun alun Suomessa etenkin maaseudulla olivat voimissaan vielä traditionaalisen kuolemankulttuurin tavat. Niihin kuului esimerkiksi kuolevan sängyn ympärille kokoontuminen viimeisten hyvästien jättämiseksi sekä ruumiin pesu ja arkkuun asettaminen. Onnettomuuden seurauksena hyvästien jättö ei ollut mahdollista ja toisissa tapauksissa osaa hautausrituaaleista oli mahdotonta suorittaa ruumiin katoamisen takia. Esimerkiksi vuonna 1925 uponneen torpedovene S2:n 53 hengen miehistön ruumiista jäi löytymättä kymmeniä.

Odottamatta tapahtunut onnettomuus päätti toisten elämän liian aikaisin ja omaiset se jätti selviämään surustaan ja uudesta elämäntilanteesta ilman valmistautumisaikaa. Lisäksi monet perheet joutuivat taloudelliseen ahdinkoon, kun perheen elättäjä oli yllättäen menehtynyt. Arvaamaton kuolema uhkasi myös perinteisiä kuoleman- ja hautausrituaaleja, mikä teki surutyöstä entistä hankalampaa. Ei siis ihme, että arvaamaton kuolema pelotti ja pelottaa samoista syistä yhä edelleen.

Kuoleman arvaamattomuus asettaa meidät myös hyvin olennaisen kysymyksen äärelle. Mitä järkeä elämässä on, jos saatamme kuitenkin kuolla huomenna? Merkityksettömältä tuntuva kuolema esimerkiksi onnettomuudessa uhkaa myös elämän merkityksellisyyttä. Zygmunt Bauman on pohtinut tätä kysymystä teoksessaan Mortality, Immortality and Other Life Strategies. Siinä hän muistuttaa, että kuolema on suuri uhka yhteiskunnille juuri siksi, että se saa yhteiskunnan jäsenet epäilemään elämän merkitystä. Kuoleman keskellä yhteiskunnan jäsenet onkin saatava uskomaan sosiaaliseen kuolemattomuuteen. Elämällä on merkitystä, koska se turvaa yhteiskunnan jatkuvuuden.

Nykyaikaisen lääketieteen ansiosta monia sairauksia on mahdollista parantaa ja kuolemaankin johtavien tapausten kohdalla laadukkaalla hoidolla on mahdollista pidentää jäljellä olevaa elinaikaa. Tuona aikana niin kuolevan kuin omaisten on mahdollista valmistautua tulevaan, puhua kuolemasta ja kuolemisesta sekä niihin liittyvistä toiveista ja peloista. Vaikka kuolemaa edeltävät mahdolliset kivut pelottavat monia ja viimeisten hetkien toivotaan olevan nopeita ja kivuttomia, on postmoderni kuolema monella tavalla täysi vastakohta arvaamattomalle kuolemalle. Uskonkin, että kuoleman arvaamattomuus on aina pelottanut ja tulee aina pelottamaan. Arvaamaton kuolema on usein täydellinen käännekohta, johon joudutaan ilman ennakkovaroitusta ja josta selviäminen on kuolleen omaisille koko elämän mittainen surutyö.

Anna Huhtala, FM, Tampereen yliopisto, historia oppiaine

Bauman, Zygmunt. 1992. Mortality, Immortality & Other Life Strategie. Polity Press, Cambridge.

Laitinen, Erkki. 1992. Kurun historia 1919–1985. Kurun kunta, Kuru.

Pajari, Ilona. 2014b. ´Kuolema maalla ja kaupungissa, suomalaisen hautajais- ja kuolemankulttuurin muutos 1800-luvun lopulta nykypäivään´. Historiallinen aikakauskirja. 4/2014, 393–405.

Pentikäinen, Juha, Suomalainen lähtö, Kirjoituksia pohjoisesta kuolemankulttuurista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 530.Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1990.