comment 0

Kysymyksiä kuolemantutkijoille 1

Tieteiden yössä 18.1.2018 meille esitettiin monia mielenkiintoisia kysymyksiä. ”Ai tällanen seurakin on, mitä te teette?” sai vastauksen saman tien, mutta pitempää harkintaa vaatineisiin kysymyksiin vastaamme nyt. Ensimmäisenä Anna Huhtala vastaa omasta puolestaan kysymykseen: miksi kuolemaa pelätään?

Arvaamattomuuden pelko

”Ei tiedä ihmis-sydän miss´kuolo odottaa

miss´maisen elämänsä ijäksi jättää saa.

Me toisillemme useasti hyvästit jätämme

ja palaaviksi pian halulla toivomme.”

Valdemar Syväri, 1929, Kurulaivan haaksirikko. (Jyväskylän yliopiston kirjaston arkkiveisukokoelma.)

”Kehdosta kun ihmislapsi

Alkaa tiensä kulkea

Ei hän tiedä milloin, missä

Silmänsä saa sulkea.”

Kyösti Lehmus, 1934, Surulaulu Louhen uppoamisesta. (Jyväskylän yliopiston kirjaston arkkiveisukokoelma.)

Alun lainaukset ovat peräisin kahdesta eri arkkiveisuista, joista toinen käsittelee höyrylaiva Kurun uppoamista vuodelta 1929 ja toinen höyrylaiva Louhen onnettomuutta vuodelta 1934. Näissä kahdessa veisussa pelko ja ahdistus rakennetaan nimenomaan yhden teeman ympärille: arvaamattomuus. Emme voi koskaan tietää, missä kuolema meitä tai läheisiämme odottaa.

Tässä kirjoituksessa pohdin kuoleman pelkoa nimenomaan arvaamattomuuden kautta. Teen väitöskirjaa Tampereen yliopiston historian oppiaineessa väkivalta- ja onnettomuuskuolemien julkisesta käsittelystä 1920-1930-lukujen Suomessa. Tutkimukseni yhtenä lähdeaineistona ovat tutkimusajankohtana kirjoitetut arkkiveisut. Kun tarkastelin onnettomuuksista kirjoitettuja veisuja, huomasin nopeasti, että onnettomuuksien arvaamaton luonne nousi niistä monessa keskiöön. Tapausten kauheutta ja surullisuutta korostettiin nimenomaan arvaamattomuuden kautta. Kuolema on veisuissa pelottava, koska se on arvaamaton.

Arvaamattoman kuoleman pelottavuutta on mahdollista pohtia vertaamalla sitä hyvään kuolemaan. Ajatus hyvästä kuolemasta tai kuolemisen taidosta ei missään nimessä ole uusi. Esimerkiksi katolisen kirkon oppaat kuolemasta (Ars Moriendi) tarjosivat neuvoja hyvään kuolinhetkeen myöhäiskeskiajan ihmiselle. Hyvään kuolemaan liittyivät ennusmerkit, jotka kertoivat tulevasta kohtalosta antaen siten kuolevalle ja hänen omaisilleen aikaa valmistautua ja kerääntyä kuolinvuoteen ympärille. Äkkikuolema taas oli pelottava ja jopa häpeällinen. Muun muassa tutkijat Juha Pentikäinen ja Ilona Pajari ovat omissa tutkimuksissaan pohtineet yleisiä hyvän kuoleman piirteitä. Heidän mukaansa hyvässä kuolemassa kuolema on suhteessa vainajan elämään, kuolinsyy on ymmärrettävä ja omaiset saavat suorittaa yhteisölle tyypilliset kuoleman- ja hautausrituaalit.

Arvaamaton kuolema uhkaa monia edellä mainituista piirteistä. Ensinnäkin lopullinen kuolinsyy ja lähimmäisen viimeiset vaiheet saattavat joissakin tapauksissa jäädä epäselviksi. Lisäksi onnettomuudessa kuolleet saattavat elää lapsuuttaan tai nuoruuttaan.  Esimerkiksi höyrylaiva Kurun tapauksessa 136 kuolleesta 60 oli alle 25-vuotiaita.  Kuolema ei siis ollut suhteessa vainajien elämäntilanteeseen tai esimerkiksi terveydentilaan. Lisäksi 1900-luvun alun Suomessa etenkin maaseudulla olivat voimissaan vielä traditionaalisen kuolemankulttuurin tavat. Niihin kuului esimerkiksi kuolevan sängyn ympärille kokoontuminen viimeisten hyvästien jättämiseksi sekä ruumiin pesu ja arkkuun asettaminen. Onnettomuuden seurauksena hyvästien jättö ei ollut mahdollista ja toisissa tapauksissa osaa hautausrituaaleista oli mahdotonta suorittaa ruumiin katoamisen takia. Esimerkiksi vuonna 1925 uponneen torpedovene S2:n 53 hengen miehistön ruumiista jäi löytymättä kymmeniä.

Odottamatta tapahtunut onnettomuus päätti toisten elämän liian aikaisin ja omaiset se jätti selviämään surustaan ja uudesta elämäntilanteesta ilman valmistautumisaikaa. Lisäksi monet perheet joutuivat taloudelliseen ahdinkoon, kun perheen elättäjä oli yllättäen menehtynyt. Arvaamaton kuolema uhkasi myös perinteisiä kuoleman- ja hautausrituaaleja, mikä teki surutyöstä entistä hankalampaa. Ei siis ihme, että arvaamaton kuolema pelotti ja pelottaa samoista syistä yhä edelleen.

Kuoleman arvaamattomuus asettaa meidät myös hyvin olennaisen kysymyksen äärelle. Mitä järkeä elämässä on, jos saatamme kuitenkin kuolla huomenna? Merkityksettömältä tuntuva kuolema esimerkiksi onnettomuudessa uhkaa myös elämän merkityksellisyyttä. Zygmunt Bauman on pohtinut tätä kysymystä teoksessaan Mortality, Immortality and Other Life Strategies. Siinä hän muistuttaa, että kuolema on suuri uhka yhteiskunnille juuri siksi, että se saa yhteiskunnan jäsenet epäilemään elämän merkitystä. Kuoleman keskellä yhteiskunnan jäsenet onkin saatava uskomaan sosiaaliseen kuolemattomuuteen. Elämällä on merkitystä, koska se turvaa yhteiskunnan jatkuvuuden.

Nykyaikaisen lääketieteen ansiosta monia sairauksia on mahdollista parantaa ja kuolemaankin johtavien tapausten kohdalla laadukkaalla hoidolla on mahdollista pidentää jäljellä olevaa elinaikaa. Tuona aikana niin kuolevan kuin omaisten on mahdollista valmistautua tulevaan, puhua kuolemasta ja kuolemisesta sekä niihin liittyvistä toiveista ja peloista. Vaikka kuolemaa edeltävät mahdolliset kivut pelottavat monia ja viimeisten hetkien toivotaan olevan nopeita ja kivuttomia, on postmoderni kuolema monella tavalla täysi vastakohta arvaamattomalle kuolemalle. Uskonkin, että kuoleman arvaamattomuus on aina pelottanut ja tulee aina pelottamaan. Arvaamaton kuolema on usein täydellinen käännekohta, johon joudutaan ilman ennakkovaroitusta ja josta selviäminen on kuolleen omaisille koko elämän mittainen surutyö.

Anna Huhtala, FM, Tampereen yliopisto, historia oppiaine

Bauman, Zygmunt. 1992. Mortality, Immortality & Other Life Strategie. Polity Press, Cambridge.

Laitinen, Erkki. 1992. Kurun historia 1919–1985. Kurun kunta, Kuru.

Pajari, Ilona. 2014b. ´Kuolema maalla ja kaupungissa, suomalaisen hautajais- ja kuolemankulttuurin muutos 1800-luvun lopulta nykypäivään´. Historiallinen aikakauskirja. 4/2014, 393–405.

Pentikäinen, Juha, Suomalainen lähtö, Kirjoituksia pohjoisesta kuolemankulttuurista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 530.Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1990.

Mainokset
comment 0

Kutsu SKTS:n vuosikokoukseen 2018

Kuolemantutkimuksen seuran vuosikokous järjestetään maanantaina, 19.2.2018 kello 17:00.

Kokouspaikka: Tieteiden talo, sali 309, osoitteessa Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki.

Vuosikokouksessa käydään läpi vuoden 2017 tilinpäätös ja seuran toimintaa. Lisäksi vuosikokouksessa valitaan seuralle uusi hallitus.

Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi kaikki seuran toiminnasta kiinnostuneet. Myös opiskelijat ovat erittäin tervetulleita. Aiempi kokemus seuratoiminnasta ei ole edellytys, sillä opastamme mielellämme tarvittaessa toimintaan.

Ystävällisin terveisin,

Anja Terkamo-Moisio

SKTS:n puheenjohtaja

comment 0

Marttyyri mestauslavalla

Kirsi Kanerva

Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seuran kevät 2018 käynnistyi maanantaina 15.1. esitelmän merkeissä. Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori FT, dosentti Anu Lahtinen käsitteli esitelmässään vuonna 1599 Turussa tapahtunutta Johan Flemingin teloitusta ja sen suhdetta saman aikakauden ajatuksiin kuolemisen taidosta.

Myöhäiskeskiaikaisen kuolemisen taidon (ars moriendi) valossa nuoren Johan Flemingin kuolema ei ollut ideaalitapaus. Hyvän kuoleman tunnusmerkeiksi nähtiin yleensä se, että henkilö kuoli hyvin valmistautuneena ja läheistensä ympäröimänä. Teloittaminen oli yleensä rangaistus rikoksesta, ja vaikka Johan Flemingin saaman rangaistuksen oikeudenmukaisuus voitiin kyseenalaistaa – Kaarle-herttua tuomitsi kuolemaan serkkunsa pojan, sukulaisensa, joka nuoresta iästään johtuen ei ollut vielä mikään merkittävä poliittinen toimija – kuolintavan ei kenties oletettu antavan parhaita edellytyksiä hyvään kuolemaan.

Lahtinen toi kuitenkin esitelmässään esille, miten Johan Fleming ei alistunut Kaarle-herttuan vallankäytölle. Kaarle-herttua teki hänestä ja muista Turussa sekä Viipurissa teloitetuista miehistä esimerkkejä, joiden tavoitteena oli vahvistaa hänen omaa valtaansa ja heikentää kuningas Sigismundin kannattajien puolta. Johan Fleming kuitenkin mahdollisti omalla toiminnallaan sen, että hänen kuolemansa voitiin nähdä hyväksi kuolemaksi. Aikalaiskuvausten mukaan hän ensin armoa turhaan anottuaan hyväksyi kohtalonsa, valmistautui iäisyyteen huolehtimalla sielunsa tilansa ja hoiti kuntoon myös kaikki maalliset asiat, jotka edesauttoivat hänen kunniallista kuolemaansa. Teloituspaikalle käveli iloinen nuorimies, joka oli valmis astumaan tuonpuoleiseen.

Aikalaisten näkemyksen mukaan Johan Flemingissä oli epäilemättä marttyyriainesta. Myöhemmin Kaarle-herttua selitti tekoaan vetoamalla siihen, mitä Flemingien suvun viimeisestä miespuolisesta jäsenestä olisi tullut, jos hän olisi saanut elää. Jonkinlaisena myönnytyksenä Johan Flemingille sallittiin kuitenkin hautaus kirkkomaahan heti kuolemantuomiota seuranneena päivänä, mikä ei ollut teloitetuille yleinen hautaustapa. Viipurissa surmatut kokivat karumman kohtalon, kun heidän ruumiinsa jätettiin näytteille, varoitukseksi muille.

Kiintoisa yksityiskohta elävä kuollut -ilmiötä tutkineelle oli erityisesti se, että tarinan mukaan näiden Viipurissa teloitettujen miesten irti leikatut päät lauloivat Martti Lutherin sanoittamaa virttä ”Jumala ompi linnamme”. Havainto herätti heti kysymyksen siitä, onko tällä kertomusmotiivilla kenties jotain yhteistä muutama vuosisata aiemmin islantilaisessa saagakirjallisuudessa esiintyvän Klaufin kanssa – Klaufi joutui murhatuksi, minkä jälkeen hänestä tuli elävä kuollut. Edesmenneenä hän kulki ympäriinsä kanniskellen irti iskettyä päätään, joka lausui runoja , kunnes sukulaismiehet kostivat hänen kuolemansa. Käsitykset, joiden mukaan kuoleman takaa palasivat ne, joilla oli siihen joku syy, on tunnettu monissa kulttuureissa historian saatossa, mutta herää kysymys, ovatko pohjolan vainajat kenties olleet kertomuksissa hanakampia avaamaan suunsa etenkin silloin, kun ovat kokeneet tulleensa vääryydellä surmatuiksi.

Lisää Johan Flemingistä ja hänen kohtalostaan – esimerkiksi pyövelin miekasta, jota on väitetty käytetyn Johan Flemingin teloituksessa – sekä myöhäiskeskiajan kuolemisen taidosta ja lisätietoja siihen liittyvistä aiemmista ja tulevista julkaisuista löytyy myös Anu Lahtisen blogissa.

***

Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ry:n seuraava esitelmätilaisuus järjestetään Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki) helmikuun 19. päivä. Tällöin puhumassa on VTT, dosentti Ilona Pajari otsikolla ” Kuolemakriisit ja hautausmaan multa ”.

comment 0

SKTS:n kuukausiesitelmät, kevät 2018

Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ry:n kuukausiesitelmät jatkuvat keväällä 2018. Esitelmät pidetään joka kuukauden kolmantena maanantaina Tieteiden talolla Helsingissä, Kirkkokatu 6, esitelmän kohdalla mainitussa salissa.

15.1.2018  Klo 18:00 / Sali 404: Marttyyri mestauslavalla: Nuoren Flemingin teloitus ja kuolemisen taito 1500-luvun Pohjolassa / FT, prof. Anu Lahtinen

19.2.2018  Klo 18:00 / Sali 309: Kuolemakriisit ja hautausmaan multa / VTT, dosentti Ilona Pajari

19.3.2018  Klo 18:00 / Sali 309: Itsemurhan varhaista historiaa Suomessa ja Ruotsissa / FT Riikka Miettinen

16.4.2018  Klo 18:00 / Sali 309: Kuolema osana papin työtä / Rovasti Matti J. Kuronen

21.5.2018  Klo 18:00 / Sali 309: Lasten kuolemankäsityksistä / TM Karoliina Käpylehto

comment 0

Kuolema ja musiikki -seminaarin terveisiä

SKTS:n syysseminaari: Kuolema ja musiikki 30.10.2017 Tieteiden talossa

Musiikki käy tunteisiin ja luo yhteyksiä ihmisten ja asioiden välille silloinkin, kun sanat loppuvat. SKTS:n syysseminaarissa kuulimme kolme mielenkiintoista esitelmää siitä, miten musiikkia käytetään kuoleman yhteydessä.

FT  Henna-Riikka Peltolan esitys valotti kuoleman ja musiikin suhdetta yleisemmin. Huolimatta siitä, että arvelemme tietävämme, millaista surullinen musiikki on, ja että suru on yleismaailmallinen tunne kuoleman yhteydessä, Peltolan musiikkinäytteistä kävi selväksi, ettemme voi aina tietää, millainen musiikki tulkitsee kuolemaa ja surua eri kulttuureissa. Jo amerikkalaisten hautajaisten reippaat rockbiisit tuntuvat suomalaisista usein oudoilta. Musiikki voi kuolemantapauksen yhteydessä niin lohduttaa kuin ahdistaakin. Peltolan väitöskirjaan voit tutusta täältä.

FM Marjaana Alakärppä-Ilomäki kertoi kokemuksistaan työssä Pirkanmaan saattohoitokodissa ja omaisensa menettäneiden sururyhmien vetäjänä. Musiikilla voidaan kuvata ja käsitellä tunteita myös vertaisryhmässä. Musiikin avulla tunteet  elävöityvät, muuttuvat ja purkautuvat. Tunteet ovat usein sanojen ulottumattomissa, joten musiikin avulla niitä voidaan käsitellä syvemmin. Alakärppä-Ilomäen tutkimus löytyy täältä.

grundsten

MuT Anne-Marie Grundstén on väitellyt luterilaisten hautajaisten musiikkivalinnoista. Niissä tapahtuu koko ajan muutosta, ja Grundstén arvelikin esimerkiksi rippikoulujen musiikkivalikoiman vaikuttavan musiikkitoivomuksiin. Kysymys populaarimusiikista kirkoissa on koko ajan olemassa; kyseessä on kirkossa pidettävä uskonnollinen tilaisuus ja itse kunkin kanttorin kyvyt vaihtelevat, joten tiettyjä rajoituksia esiintyy. Kuitenkaan hautajaisten ei pidä olla ”virsikasvatustilaisuus”, vaan omaisten toivomuksiin pyritään vastaamaan. Grundsténin työ on täällä.

Yleisöä oli paikalla nelisenkymmentä henkeä. Kiitos kaikille, jotka osallistuivat tilaisuuteemme koleana lokakuisena maanantai-iltana! Vielä muistutus kuukausiesitelmistä, ne jatkuvat 20.11. jolloin TtT Mirja Sisko Anttonen puhuu aiheesta ”Onko elämässä ja kuolemassa jotain yhteistä?” Tieteiden talon salissa 309 klo 18.00. Tervetuloa!

comment 0

SKTS:n syysseminaari 30.10.2017 Tieteiden talolla: Kuolema ja musiikki

Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ry:n toinen vuosittainen kaikille avoin syysseminaari. Tällä kertaa aiheena on kuolema ja musiikki. Tapaamme Tieteiden talossa salissa 104 lokakuun viimeisenä maanantaina!

Ohjelma:

17:00-17:05 Tilaisuuden avaus. Ilona Pajari, Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seuran varapuheenjohtaja

17:05-17:50 Surumusiikin kokemisen kulttuuriset kytkökset. Henna-Riikka Peltola, FT, Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen opettaja

17:50-18:35 Laulu soi muistossa: Musiikki kuoleman ja surun lähellä. Marjaana Alakärppä-Ilomäki, FM, musiikkiterapeutti

18:35-19:20 Musiikkivalinnat hautaustoimituksissa. Anne-Marie Grundstén, MuT, Porin Teljän seurakunnan kanttori

19:20-19:30 Loppusanat. Ilona Pajari, Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seuran varapuheenjohtaja

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

TERVETULOA!

comment 0

SKTS:n kuukausiesitelmät starttaavat 18.9.2017

Syyskuusta alkaen SKTS järjestää kuukausittain kaikille avoimen tapahtuman Tieteiden talossa, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki.

Kuukausiesitelmät esittelevät kuolemantutkimusta eri näkökulmista tutkijoiden sekä asiantuntijoiden pitämien tunnin pituisten puheenvuorojen avulla. Esitelmien sarjan aloittaa FM Martin Söderström aiheesta Kemiallisten aseiden historia ja nykyisyys.

Lokakuussa esitelmän korvaa SKTS:n Kuolema ja musiikki – aiheinen syysseminaari, joka järjestetään 30.10.2017. Seminaarin vahvistettu ohjelma julkaistaan lähiaikoina.

Marraskuun 20. päivä TtT Mirja Sisko Anttonen pohtii kuukausiesitelmässään kysymystä ”Onko elämässä ja kuolemassa jotain yhteistä?” Syksyn kuukausiesitelmien sarjan päättää TtT Anja Terkamo-Moisio puheenvuorollaan eutanasiasta.

Syksyn ohjelma näyttää siis kokonaisuudessaan tältä:

18.9.2017 Klo 18:00 / Sali 104: Kemiallisten aseiden historia ja nykyisyys. FM Martin Söderström.

30.10.2017 Klo 17:00–19:30 / Sali 104: Kuolema ja musiikki. SKTS:n syysseminaari

20.11.2017 Klo 18:00 / Sali 309: Onko elämässä ja kuolemassa jotain yhteistä? TtT Mirja Sisko Anttonen

18.12.2017 Klo 18:00 / Sali 505: Eutanasia. TtT Anja Terkamo-Moisio

Tervetuloa SKTS:n tilaisuuksiin!