comment 0

Kuolemantutkimus tieteen kentässä

Kuolema on lähtökohtaisesti monitieteinen tutkimusaihe. On toki mahdollista lähteä käsittelemään kuolemaa yksinomaan historiantutkimuksen, sosiologian tai lääketieteen näkökulmasta, mutta lähes aina kunnianhimoinen tutkija törmää oman tieteenalansa rajoituksiin. Mitä kuolema merkitsee yleisemmin yhteiskunnassa? Ovatko havaitsemani ilmiöt tyypillisiä koko ihmiskunnalle vai ainoastaan alueelle, jota tutkin? Tulkitsenko alunpitäenkään asioita oikein?

Lisäksi oman alan ihmisten antama tuki voi olla vähissä. Eivät he toki sinua outona pidä, mutta… etkö voisi tutkia jotain muuta? Jotain… hauskempaa? Seminaarikeskustelu aiheesta saattaa livetä itse kunkin omiin kokemuksiin. Paikkansa niilläkin on, mutta yleensä ne eivät auta tutkijaa työssään sen enempää kuin vaikkapa musiikintutkijaa ihmisten festarimuistelot 1980-luvulta.

Kuolemantutkijoiden kohtaamiset ovat tässä mielessä erittäin terapeuttisia, vaikka emme aina osaisi paljoa neuvoa aivan toiselta taholta tulevan ihmisen työssä. Kukaan ei ihmettele, miksi olet valinnut aiheeksesi kuoleman. Kansainväliset kohtaamiset ovat vielä antoisampia, koska mahdollisuus siihen, että joku todellakin tutkii lähes samaa asiaa nousee kohisten.

Kansainväliset vertailut ovatkin kuolemantutkimuksessa erityisen suositeltavia. Aiemmin varsinkin anglosaksisissa maissa vallitsi ns. Philippe Ariès-syndrooma: hyvin pitkälti yhden maan aineistojen pohjalta luotiin suuria teorioita kuolemasta. Näiden teorioiden ajateltiin sitten kattavan ainakin länsimaisen ihmisen kokemuksen.

Kuten vaikkapa Suomen tilanteesta havaitsemme helposti, näin ei suinkaan aina ole, vaan kunkin maan yhteiskuntahistoria vaikuttaa suuresti siihen, millainen kuolemankulttuuri siellä on. Alueellisia eroja on eri maissa tutkittu kansanperinteen osalta paljonkin, mutta uudemman ajan tutkimus on usein lähtenyt siitä, että modernisaatio yhtenäisti kuolemankin.

Onko kuolemantutkimus oma tieteenalansa? Tony Walter, professor of Death Studies Britanniasta Bathin yliopistosta, kyseenalaisti viime marraskuun Nordic Network of Thanatologyn symposiumissa oman oppituolinsa. Walter onkin siinä oikeassa, että kuolema on tutkimusaihe, ei yhtenäinen tutkimusperinne saati metodi.

Silti on tärkeää, että ihmiset identifioituvat myös kuolemantutkijoina. Näin on erityisesti Suomessa, jossa on tehty ja tehdään paljon hyvää, kuolemaa käsittelevää tutkimusta, mutta ne kuuluisat synergiaedut ovat toistaiseksi usein jääneet puuttumaan. Tästä syystä on perustettu Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura, joka toivottaa mukaan kaikki kuolemaa eri tavoin työssään käsittelevät ja siitä kiinnostuneet.

Ilona Kemppainen, VTT
Puheenjohtaja
Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s